keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Pikapasteijat

Kokeilin pari päivää sitten tälläistä helppoa ja nopeaa (myös epäterveellistä) pasteijaohjetta ja hyvää tuli, muttei näitä siltikään viitsi montaa syödä :)

1 pkt Pirkan lehtitaikinalevyjä
juustoraastetta
parsakaalia
hitunen paprikajauhetta ja mustapippuria

Anna levyjen lämmetä huoneenlämmössä puolisen tuntia, laita joko samalla tai noin kymmenen minuutin kuluttua tästä uuni 200 asteelle. Tee sen aikaa jotain muuta tai sekoita juustoraaste ja parsakaali (pakasteparsakaalin sulatus ja ylimääräisen veden kippaus tai tuoreen pesu ja pilkkominen) keskenään ja lisää mausteet. Määriä en osaa sanoa, mitä nyt noin kahdentoista pasteijan täyttämiseen menee eli aika vähän per pasteija. Kun levyt ovat hieman pehmenneet, ei siis tarvitse olla täysin sulaneita, leikkaa levyt puoliksi ja laita jokaiselle uudelle levylle hieman täytettä - täytteen määrän tiedät siitä ettei se pursua pois seuraavassa vaiheessa. Taita täyte sisälle ja käytä tarvittaessa haarukkaa levyjen kiinnilaittamiseen. Itselläni tuli epämääräisen näköisiä pasteijatorttuja, kun täytteen määrä oli aivan liikaa kaikissa. Voitele ruokaöljyllä ja laita uuniin noin vartiksi. Ota pois uunista ja nauti kylmän maidon tai teen kanssa.

torstai 6. marraskuuta 2008

Kasvislasagne

Tästä on jo hieman aikaa, kun tehtiin tätä lasagnea, mutta enköhän muista ohjeet ainakin suunnilleen. En ole koskaan ollut hyvä tekemään maito- tai juustokastiketta, joten tämäkään lasagne ei niitä sisällä, juustoa kylläkin.

KASVISLASAGNE

noin 12 lasagnelevyä

1 sipuli
2 dl soijarouhetta
1 prk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
2 dl vettä
pizzamaustetta
(valkosipulimaustetta)
paprikajauhetta
2 rkl ruokaöljyä

2,5 - 3 dl kasvirasvasekoitetta

150 - 200 g juustoraastetta

Pilko sipuli pieniksi paloiksi ja kuullota kuumalla paistinpannulla tai kasarissa öljyssä. Lisää vesi, soijarouhe ja tomaattimurska sekä tomaattipyree. Mausta. Sekoittele ja anna hautua pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia.

Voitele vuoka öljyllä tai margariinilla. Kasaa lasagne aloittaen pienestä määrästä tomaattikastiketta ja kasvirasvasekoitetta niin että pohja peittyy. Lisää lasagnelevyt niin ettei mikään niistä ole päällekkäin. Seuraavaksi lisää enemmän tomaattikastiketta, kasvirasvasekoitetta ja kolmasosa juustoraasteesta tasaisesti. Lisää taas levyt, loput kastikkeesta, kasvirasvasekoite ja juustoraaste. Viimeiseksi laita loput lasagnelevyt päällimmäiseksi ja lisää loppu kasvirasvasekoite, tarvittaessa vettä jos levyt eivät peity sekä loput juustoraasteesta.

Anna paistua uunissa 225'C noin puoli tuntia, tarkkaa aikaa en enää muista.

Meille tämä lasagne ainakin maistui. Tarjottiin lisäksi porkkanaraastetta ja jälkiruoaksi oli omenapannaria kermavaahdon kera, nam!

maanantai 3. marraskuuta 2008

Mozzarellapizza

Tehtiin viikonloppuna mozzarellapizzaa, sillä mozzarellaa minun ei tarvinnut itse maksaa :) Pizzasta tuli aika juuston makuista johtuen normaalin juustoraasteen ja mozzarellan määrästä, mutta kyllä siltikin kelpasi hyvin.

MOZZARELLAPIZZA

Pizzapohja

25 g tuorehiivaa
2 dl vettä
500-600 g vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot noin 100 gramman erissä sekoittaen mutu-tuntumalla, ei tarvitse alkaa mittailemaan. Lisää öljy ja tarvittaessa vielä jauhoja. Sekoita. Laita kohoamaan lämpimään paikkaan noin puoleksi tunniksi.


Tomaattikastike


1 prk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
(tomaattimurskapurkillinen vettä)
pizzamaustetta
mustapippuria
paprikajauhetta

Lisää ainekset kattilaan. Anna kiehua pienellä lämmöllä ja hämmennä välillä. Itse annoin hautua sellaiset 45 minuuttia lämmössä, jotta ylimääräinen vesi haihtuu.

Täytteet

Puolikas paprika
2 - 3 tomaattia
150 g mozzarellaa
noin 150 g juustoraastetta

Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Pilko paprika paloiksi.

Valmistus:

Levitä pizzapohja uunipellille tasapaksusti laitoja myöten. Levitä tomaattikastike pohjalle tasaisesti. Sitten lisää tomaatti- ja mozzarellaviipaleet sekä paprikaviipaleet päälle. Ripottele juustoraaste viimeiseksi päälle. Paista uunin keskitasossa 225'C 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia ennen syömistä.